Kokeilin jotain uutta
eli helmien tekoa massasta. Tässä ekana postaus Fimo-massasta.
En esittele leipomisvaiheita, koska oli niin sotkuinen ympäristö ja muutenkin siitä on netti pullollaan tutoreita ja uusi kirjakin on ilmestynyt!
Simply Love,rannekoru
Tässä helmeni linkitettynä hopeoituun lankaan, muutama "korvapuusti" roikkuu valmisketjussa.
Perhoset
ovat liian ohuet, mutta tein niistä korvikset malliksi siitä ideasta, mikä mulla oli. Upotin pienet tekokristallit massaan, ja ne kestivät uunin yllätyksekseni. Jätin hionnat tekemättä, voipi olla ,että innostun vielä hiomaan kuitenkin.
Kyllä näitä voi roikottaa korvissa kotona ihan huvikseen:)
Loma lompsottaa mukavasti. Oli jopa sadepäivä eilen ilokseni! Tähän massailuun saa kulumaan aikaa tosi paljon, kun kaikki on opeteltava kantapään kautta. Mutta onpahan haastetta ja kai vanhakin oppii uutta joskus...
Tunnustus
Sain ihastuttavan tunnustuksen Matelta Ruusutarha-blogista! Kiitos kaunis Mate♥
Tunnustuksen jaan seuraaville ihanille, hauskoille, idearikkaille ja kauniille blogeille:
Kiitokseni kaikille lukijoilleni, olisi monta kivaa blogia, jotka voisi tunnustaa! Näin meni jako tänään :)
Jatkan vielä massojen parissa, mutten enää nyt yöllä...
Elokuu on kuukausista julmin, vai oliko se joku muu kuu?
Pankaahan hanttiin tylsyydelle ja nauttikaa elämästä!
Ai kun makeet! Sä se jaksat opetella koko ajan uutta, nostan hattua sulle!
VastaaPoistaLila ei oo mun väri, mutta nää on kyllä tosi kauniit! Ja voi miten upeet oiskaan vaikka pinkkinä!! :D
VastaaPoistaKiitos kaunis tunnustuksesta! Mää oon niiin ilonen! :)
Onpa hienot, sekä rannekoru, että perhoskorvikset! Viime syksynä kävin massakorukurssilla, ja silloin tällöin massailuhimo nostaa päätään. Oon jotain jopa saanut onnistumaankin ;)
VastaaPoistaUpeat ehkä vähän rosoiset, mutta lila on vahva väri. Se on ihan totta että elokuu on vähän plääh, arki alkaa kesän ja loman jälkeen, ltellä jännitetään tyttöjen koulun alkua, siinä riittää säpinää, ja harrastusrumba, kotiäidin paineet, no hyvä välillä näpertää vaikka koruja.
VastaaPoistaompas kauniit perhoset. meidän mutsilla oli ne siun tekemät perhoskorut viikonloppuna häissä kaulassaan ja kyl ne olikin upeet..kiitoksia vielä kerran niistä viime syksyisistä ja talvisista koruista joita teit!
VastaaPoistaIhanat korut olet tehnyt :)
VastaaPoistaMinä kiitän, saa nähdä jaksaako tätä pidempään, mutta nyt on kokeiltava kuitenkin:)
VastaaPoistaMielenkiintoinen kokeilu!
VastaaPoistaMassasta tuntuu olevan moneksi, pitäisi joskus itsekin kokeilla tätä...
Hienosti onnistunut kokeilu! Kauniit korut ja niin ihanan väriset :) Massailu on hauskaa, ja mahdollisuuksia on vaikka mihin, mutta aikaa se vie.
VastaaPoistaKiitos Eila tunnustuksesta blogille Punaisen mökin tarinoita :)
VastaaPoistaOle hyvä:)
PoistaMielenkiintoisesti taivuteltu sydän :)
VastaaPoistaSe oli valmiskamaa:)
PoistaKauniita koruja ja väri erikoisen kaunis :)
VastaaPoistaOnpa hienot nuo perhoskorvikset, värikin on upea!
VastaaPoistaTekisi niin mieli kokeilla tätäkin tekniikkaa, ylinkin koru on mielenkiinroinen!
Lämmin kiitos Eila tunnustuksesta, olen tästä ihan aidosti iloinen!
Mutta toivottavasti en loukkaa kun en jatka tätä tunnustusta!
Kiitos,ole hyvä ja en loukkaannu tietenkään:)
PoistaKaunis kiitos tunnustuksesta. :)
VastaaPoistaJa hei, massailuthan onnistui hienosti, korvapuustikoru on varsinkin aivan mainio. :D
Kiitos ja ole hyvä:)
PoistaKiitos tunnustuksesta ;D
VastaaPoistaOho, oletpa ollut ahkera! Ja juu, massatöihin saa kyllä aikaa kulumaan. Ihan sinunnäköisiä ja värisiä helmiä syntynyt :)
VastaaPoista