25.9.2014

Syksyä kaulaan

Kaipasin jotain perinteisenpää

koruilua ja päätin "uhrata" jo kauan laatikossa lojuneet ruosteenpunaiset makeanvedenhelmeni .
Kokoa helmillä 7½-8. Muoto tuommoinen perunan oloinen.
Langan vahvuus 0,6 mm. High Performance. 

Helmien solmiminen on vaikeaa, ja olen harjoitellut joitakin kertoja aiemmin. Aina jää jonnekin pitkä langanväli ja purkaminen on tietty mahdotonta, ainakin siististi. 
Tekniikka on ns. yhden langan tekniikka.

Tähän olen jo aika tyytyväinen, vain muutama solmu ei ihan onnistunut menemään helmeen kiinni.
Seuraava hankintani onkin sitten reijän väljennin, koskapa muilla välineillä( dremelin terä kädessä)
työ on hankalaa ja aikaa vievää.

Kuvat vääristävät korun värin punaisemmaksi ja tummemmaksi. Oikea on jotain väliltä pihlajanmarja-tiili. Pituutta 88 cm, kierrelukko kullan värisenä.
Koru menee omaan kaulaani kaksinkerroin jääden siten lyhyeksi. Tietty yksin kerroin pitkänä roikkuu myös.




Jatkossa siis uusi työkalu ostoslistalle ja ehkäpä värillisiä lankoja...

Sain postin mukana reilusti uusia erilaisia helmiä, Helmetistä ostelin.
Olisi taasen paljon materiaalia, kun olisi myös inspiksiä.

Lokoisaa syksyä ja kiitokset edellisistä<3


7 kommenttia:

  1. Voi miten mahdottoman kauniit, "pihlajanmarjahelmet" ♥♥♥

    VastaaPoista
  2. Eiköhän ne uudet helmet saa inspistä aikaiseksi. Ihania taas, niin herkkuja!

    VastaaPoista
  3. You did a great job. Pearl knotting is really difficult.
    Have a great weekend.
    Ana

    VastaaPoista
  4. Ihana syksyinen koru. Ja voi tuo solmiminen vaatii oman aikansa... on niin tuskastuttavan hidastakin. Aina väliin intoudun sitä tekemään ja sit taas muistan miksen tee usein kun alotan. =)
    Nii ja vihdoin sain sen puuttuvan jutun sun ylläriin ja ens viikolla odotettavissa postia. =)

    VastaaPoista
  5. Ooh, punainen kaunotar! Helmien solmiminen käy työstä, olen joskus kokeillut....

    VastaaPoista

Arvostan kommenttiasi ♥