30.6.2012

Riipuskoruja ja puuhelmiä


 Nyt on kotiolot muuttuneet siinä suhteessa, että poikani on kotiutunut oltuaan 318 päivää eri sairaaloissa ja kuntoutuskeskuksessa. Aikani on mennyt asioiden järjestelyyn ja henkilökohtaisen avustajan ja kotisairaanhoitajan  perehdyttämiseen.
Joitain koruja olen siinä härdellissä tehnyt ja purkanut ja uudelleen tehdyt. Tein pari rannekorua poikani omahoitajille myös, mutta unohdin kuvata ne, ja se siitä. Olivat linkitettyjä onyks,jade ja akaatti koruja.
Nyt alkaa sitten valmistautuminen ensi lauantain konfirrmaatioon ja rippijuhlien järjestämiseen, joten ensi viikkokin voi olla hiljaisempaa täällä blogissa. Tiara on tyttären toive, ja alankin sitä suunnittelemaan ja värkkäämään seuraavaksi. Töihin olisi tilausta uusista koruista ja teen niitä myös.

Mutta tässä saldoa. Ostin jalokivigalleriasta kourallisen tai parikin pieniä kiviä ja laitoin kahteen jo riipuspidikkeen liimalla.
 Toinen on lapis lazuli ja toista en tiedä. On vihertävän tumma. Jos joku tunnistaa, niin kertokoon sen mulle:)
Lisäksi jo aiemmin tehtyjä  cracle-koholakka riipuksia valmisnauhoissa.
Organzanauhoissa puuhelmiä kaupasta ja purkukoruista metallihelmillä koristeltuina.
Hinta 10 e kpl 



Lapis lazuli



Tähän sain idean (varastinko?) Aarikan korusta, jonka näin postissa myynnissä. Oli hiukka erinäköinen,
mutta periaate on tässä.

Näissähän ei ole solmuja, joten helmien paikkaa voi helposti siirtää mielen mukaan.

Tässä myös helmien paikka on vaihdettavissa.


12 kommenttia:

  1. kaikki aikaansaannoksesi taas niiiin kauniita :) noista puuhelmivirityksistä tykkään eritoten, ja kiviriipuksista, lapis lazuli on tosi kauniin värinen

    VastaaPoista
  2. Iso muutos pojan elämässä! Onneksi hänellä on Sinut <3 tukenaan. - Myöskin mietin, että ihania koruja, minun silmille hyppäsi taas tuo orvokkiriipus.

    VastaaPoista
  3. Kaikesta kiireestä huolimatta olet taas saanut tehtyä monta kaunista korua :) Puuhelmikorut ovat myös minun suosikkejani, sopivat hyvin kevyeen nauhaan. Toivon kaikkea hyvää kotielämääsi ja perheellesi, ja mukavia rippijuhlia!

    VastaaPoista
  4. Voimia arkeen ja muista pitää itsestäkin huolta.
    Erityisesti silmääni osui nuo kauniin keveät organzanauha korut. Sellaista voisi joskus kokeilla. Mistä olet muuten noita kauniita pitsireunaisia riipuspohjia tilannut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja V.
      Ostelen niin monesta paikasta..helmiq,helmikauppa,helmikeskus,helmeliini,
      helmihattu,esteriina,korutaivas...mm.

      Poista
  5. Ihania koruja taas. Nuo alimmat puuhelmet neuhoissa aivan upeita... voi kun osais itekki tehdä puuhelmistä, mutta ne tuntuu aina niin vaikeilta kaupassa. Etenkin tuo ruskeassa nauhassa oleva oikea herkku...
    Varmasti on ihanaa ja toisaalta rankkaa saada poika kotiin, mutta nauttikaa siitä, että nyt ollaan näin pitkällä. Ja paljon ideoita toivottelen tyttären tiaraan.

    VastaaPoista
  6. Ihana nähdä millaisen tiaran teet. Ja kaulakoruhan hänellä jo olikin. Olet tehnyt taas niin paljon ja uudenlaista.
    Ihana kuulla, että löysit pojallesi hoitajat. Voimia on varmaankin tarvittu ja toivon, että saat lisää voimaa♥
    Kaikkea hyvää sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita♥
      Juu tiara..siinäpä onkin askaretta! Mutta se linnunrata,virkattu -koru tulee mun kaulaan juhlissa, tytölle on vielä tekemättä. Ajattelin peachakaattia valkoisen jaden kanssa kaulalle, mutta saas nähdä. Olisi yksi kristalliristi, jos laittais orgazaan sen?

      Poista

Arvostan kommenttiasi ♥